Rudi Rok on äänitaiteilija, luova johtaja ja moniosaaja. Hän on luonut Fiatin ensimmäisen täys-sähköauton moottorin äänen, ääninäytellyt amerikkalaiselokuvan päähahmoa, tehnyt Disneyn Australian lastensairaalaan villieläinten ääniä, luonut kansainvälisen maineen mailman eniten katsottuna eläinääni-impressionistina, ohjannut mainoksia primetime tv:seen, esiintynyt Poliisiopisto-elokuvista tunnetun ääniefektimies Michael Winslown kiertueilla, valokuvannut suomen eturivin artisteja, suunnitellut suomen bestseller kirjan kannet, voittanut breikkauksen pohjoismaiden mestaruuden, suunnitellut useamman yrityksen ääni-identiteetin ja luonut vahvoja visuaalisia brändejä. Rok on esiintynyt ammatikseen vuodesta 2009. Hän on kokenut ja varma esiintyjä monelta estradilta, aina pieniltä stand up klubeilta, suuriin konserttisaleihin ja yritystapahtumista America’s Got Talentiin.



Rudi Rok on inspiroiva puhuja, joka kertoo monipuolisesti tarinansa kautta intohimon tunnistamisesta, vastoinkäymisistä ja itsensä ylittämisestä. Kaiken ytimessä on universaali, motivoiva viesti, jonka voi jalkauttaa konkreettisesti niin suuryrityksen työntekijöille, yrittäjille kuin nuorillekin.


Rudin interaktiivisessa puheenvuorossa yleisö pääsee myös kokemaan hämmästyttäviä ääniefektejä lyhyiden show-osuuksien lomassa, jotka on rakennettu taitavasti osaksi tarinaa.



Rudi on saanut erinomaista palautetta kyvystään saada yleisö tuntemaan koko tunneskaalan tarinansa kautta - motivoiden ja jättäen jälkeensä vahvan tunteen. Kun uskallat olla oma itsesi, mikä tahansa on mahdollista.



Kesto 45-60min.

RUDI ROK
LÖYDÄ LIEKKISI

KAIKKI ON MAHDOLLISTA!

OTA YHTEYTTÄ

Pyydä tarjous tai laita kysymyksiä, joko alla olevasta lomakkeesta tai sähköpostitse:
rudirok@rudirok.com